Hellurei! Täällä ruudun takaa kirjoittelee 16-vuotias tyttö Pirkanmaalta päin. Harrastan ratsastusta ja lentopalloa.
Luonteeltani olen seurallinen, hyvin puhelias ja perus positiivinen.
Luonteeltani olen seurallinen, hyvin puhelias ja perus positiivinen.
Haluaisin kovasti oman hevosen ja koiran, mutta valitettavasti kumpikaan haave ei ole vielä toteutunut. Meillä kotona kyllä on kaksi kissaa, Kisuli ja Rölli.
Ratsastushistoriani:
Ratsastuksen aloitin 8- vuotiaana Vesajärven ratsutallilla. Kävin ponitunneilla puolisen vuotta pikkusiskoni kanssa, mutta jouduin lopettamaan kuskaus vaikeuksien takia. Muistan kuinka innoissani olin aina, kun menimme ravissa puomeja tai muita hauskoja tehtäviä. Tunnit olivat hyviä, vaikka en niistä paljoa muistakaan. Menin aina samalla tietyllä isohkolla valkoisella ponilla. Dream pony. :)
Kiinnostus oli koko ajan ollut pinnalla hevosiin ja ratsastukseen, joten onnekseni sain aloittaa uudelleen Lavian Ratsastuskeskuksella ollessani 12- vuotias. Paikan löysin ihan netistä bongailemalla enkä ole hetkeäkään katunut! Talli oli juuri aloittanut toimintansa, joka oli hyvin monipuolista. Ehdin käydä Laviassa säännöllisesti tunneilla neljän vuoden ajan ennen kuin se harmillisesti muutti Valkeakoskelle. Pitkän matkan vuoksi en ole siellä voinut jatkaa.
Kuva vuodelta 2008
Nuo neljä vuotta olivat elämäni hienoimmat. Vietin paljon vapaa-aikaani tallilla viikonloput ja viime kesän mm. "töitä" tehden. Monenlaisia hevosia persoonaltaan on tullut vastaan, mutta aina ne "haastavat ja omalaatuisimmat" ovat olleet ne omimmat. Olen saanut kokea miltä tuntuu tehdä töitä nuoren hevosen kanssa ja hienojen opetusmestarien, jotka eivät anna mitään helpolla. Raaemmat ja haastavammat hevoset ovat niitä mielenkiintoisimpia ratsastaa.
.
Harraste, Ypäjä 2011!
Ratsastajana pyrin olemaan mahdollisimman selkeä ja rauhallinen, sillä tapanani on välillä turhautua jos asiat eivät suju. Tasoni tällä hetkellä on n. HeB, re 80 cm + ke harraste.
Omaa hevosta minulla ei ole ollut mahdollista ottaa, mutta nyt olisi ehkä kohta kuvioissa ylläpitohevonen josta lisää sitten myöhemmin.

